VANEn pääsihteeri Merja Heikkonen

Merja on työskennellyt VANEn pääsihteerinä elokuusta 2015 lähtien. Sitä ennen Merja toimi 16 vuotta Näkövammaisten liiton järjestöjohtajana ja sen ohella Näkövammaisten Airut -lehden päätoimittajana. Ennen järjestöuraa Merja työskenteli Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa opettajana. Merja oli pitkään myös Vammaisfoorumin puheenjohtaja. VANE oli Merjalle tuttu myös ennen pääsihteeriyttä, koska hän ehti toimia VANEssa peräti 18 vuotta jäsenenä ja yhden kauden myös puheenjohtajana sekä yhden kauden varapuheenjohtajana.

Merja on valmistunut 1980-luvun lopulla Oulun yliopiston käyttäytymistieteen laitokselta hallinnon-, suunnittelun- ja tutkimuksen koulutusohjelmasta maisteriksi. Merja opiskeli vielä Jyväskylän opettajakorkeakoulussa ja sai ammatillisen opettajan ja erityisopettajan pätevyydet. Merja on myös näyttökoemestari ja on myös touhunnut ammatillisten tutkintojenkin parissa.

Merja on itse ollut näkövammainen koko ikänsä samoin kuin sisarensakin. Merjan isä oli puolestaan syntymästään liikuntavammainen, joten vammaisuus on ollut tuttua Merjalle pienestä pitäen. Isän mukana Merja tutustui myös yhdistystoimintaan jo hyvin nuorena.

Merja asustaa puolisonsa ja tyttärensä kanssa Tuusulassa. Perheen vapaa-aika kuluu usein mökillä Riihimäellä. Merjan näet useimmiten liikkeellä opaskoiran kanssa, valjaissa on tällä hetkellä jo neljäs opas Kaiku. Merja on kirjojen suurkuluttaja, teatteriin tai konserttiin ei Merjaa myöskään tarvitse houkutella.

Vammaispolitiikan tavoitteista Merja pitää tärkeimpinä vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta ja voimaantumista. Sujuva arki ja täysivaltainen kansalaisuus kuuluvat Merjan mielestä myös vammaisille ihmisille, ja tämä pitää sisällään myös oikeuden koulutukseen ja työhön.